Kuten lupasin, kerron hieman omaa taustaani.
Olen hieman alle 40 nuorekas ja elämänmyönteinen mies eteläisestä suomesta. En asu minkään kehän sisällä, enkä edes pääkaupunkiseudulla.
Itselläni on lapsi entisestä liitostani, joka oli pitkä ja onnellinen ennen katkeraakin loppua.
Pahaa sanottavaaa minulla ei ole siitä, koska se kuitenkin teki minusta miehen joka nyt olen.
Exäni ihastui ja lopulta rakastui toiseen mieheen ja kaiken yllätyksen jälkeen huomasin olevani puolen asuntoa köyhempi ja yksin. Kuten sanoin, katkerakin sitä ehti olemaan ja toki surullinen.
Joten mitä seuraavaksi? Olen sitä mieltä että jokainen on oman onnensa seppä. Ja liiaksi ei kannata jäädä suremaan mitään eikä ketään. Ketään et saa itseäsi väkisin rakastamaan, ja rakkauteen kuuluu myös osata luopua toisesta. Joten niin tein.
Mietin omia vaihtoehtojani. Olenhan jo sen melkein 40, ja vaikka olen, ainakin omasta mielestä ihan mukiin menevä, huolehtivainen ja näppärä sekä käsistäni että suustani, ei täällä mitkään ihannemarkkinat itselleni ole. Tuleva kumppanini olisi todennäköisesti jo itsekin eronnut, lapsellinen (ei kuitenkaan LAPSELLINEN) ja omat elämän kolhut saanut sekä omat elämäntavat itselleen kehittänyt suomalainen nainen. Ikä varmaan pyörisi jossain 30-40 nurkilla. Vaikeaa se on aina sovittaa kaksi vanhaa elämää yhteen jo lastenkin takia.
Ihan tähän perään. Minulla ei ole MITÄÄN suomalaisia naisia vastaan. Mutta…
Kun ajattelin haluanko tosiaan sitä, vai haluanko kokonaan uuden elämän, mielessä syttyi kipinä, joka ei pienestä vesisateesta tai puhurista sammuisi.
Ystäväni matkusti Thaimaaseen lomareissulle ja toimiessani hänelle kuskina lentokenttäreissuilla, hänen palatessaan juttelimme matkasta. Hän kehui toki paikkaa, mutta ennen kaikkea naisia, jotka olivat enemmän kuin jokainen suomalainen mies voisi toivoa. Ja tässä kohtaa ollaan jokainen rehellisiä itsellemme. Kuka ei haluaisi kaunista, hellää ja rakastavaa naista. Solakkaa ja eksoottista, sekä sellaista joka jakaa aikaansa juuri sinulle, ja on vielä kasvatettu siihen. Luokkahuoneessa ei minun käsi ainakaan alhaalla pysyisi.
Joten omien aikaisempien ajatusten, sekä ystäväni synnyttämien uusien sellaisten kera, päätin ottaa uuden suunnan elämälleni ja etsiä mahdollisen kumppanin aasian maasta. Tälle asialle hain vielä hyväksyntää lapseltani, joka näytti vihreää valoa, ja vielä ennemmin uutta äitipuolta ulkomailta kuin kotimaasta.
Joten ei muuta kuin haalarit päälle ja hihoja käärimään. Jostain kaapin nurkasta löysin myös pölyisen mietintämyssyn. Ensinnäkin mistä maasta sitä alkaisi etsimään? Miten sitä parhaiten tutustuu? Miten vältän ne monet kuopat tiellä? Ja mitä sitten jos ja kun suhde syntyy?
Ystävältäni sain hyvän deittisivuston, missä olisi toki ne pakolliset selostukset itsensä hyvyydestä, mitä sitä siltä kumppanilta nyt niin kaipaisi, ja kuvakin todistukseksi millainen hehkeä ilmestys sitä toisessa päässä odottaa, ja näin nuukana poikana, ILMAINEN.
Aluksi etsin Japanista, sillä omasta mielestäni japanilaiset naiset ovat yksiä kauniimpia maailmassa. Ei siellä sivuilla ainakaan sitä kuitenkaan huomannut, ja kun alettiin lontoota vääntämään, oli siinä yrittämistä ymmärtää mitä siellä yritettiin sanoa. Lontoosta puheenollen, puhun sujuvasti vähän vaikeampiakin asioita sillä kielellä, joten ei mene sormi suuhun helposti. Tutustumillani naisilla se kuitenkaan ei ollut hallussa.
Joten mielenkiinto lopahti aika alkuvaiheessa japaniin. Haluanko tosiaan kommunikoida käsimerkein rakkauden muutenkin vaikeassa maailmassa? No daaaa; en.
Thaimaahan on kaunis maa, ystävällisillä ihmisillä, mutta omaan makuuni en saanut thaimaalaisistakaan naisista sellaista kipinää jota olisin halunnut. Ja jos oli japanilaisilla naisilla tuo maailman eniten puhuttu kieli, huono englanti outoa, niin oli myös thaimaalaisilla. Ja jälleen kerran, minulla ei ole MITÄÄN japanilaisia tai thaimaalaisiakaan naisia vastaan.
Joten jäljelle jäi Filippiinit. Englantihan on siellä toinen virallinen kieli, jota kaikki puhuvat siellä ja ehdottomasti suurin osa hyvinkin.
Nyt piti sieltä valokuvaviidakosta löytää se nainen jonka vierestä olisi kiva herätä. Kun nippu niitä oli löydetty, sitten tarkastamaan miten hyvin itseään kehutaan ja mitä itse haetaan. Nippu kuihtui melkein puoleen ja lopuille oli sitten hyvä laittaa jotain viestiäkin.
Itselleni sivustolla (jonka voin toki myöhemmin halukkaille paljastaa) vierähti muutama kk ennen kuin ui iso kala koukkuun.
Hänen kanssaan sitä vain juttu kulki ja huomasimme samoja asioita omissa erilaisuuksissamme. Ja kaikkien pienten testikysymysten ja jopa pienien “ansojen” jälkeen huomasin sen minkä jo olin arvannutkin. Olin ihastunut.
Kerron oman näkemykseni miten kannattaa netin ihmeellisessä maailmassa edetä, sillä ne tarinat hyväksikäytetyistä miehistä on toki totta, ja kaikilla leipureilla siellä ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Mutta palataan aiheeseen ihan omassa kirjoituksessa.
Ja jotta tästä ei tulisi liian pitkää ja siten tylsää luettavaa, jatkan tätäkin myöhemmin.
Mutta sellainen fakta vielä, että me olemme jo naimisissa, ja tällä hetkellä odotellaan olekelulupaa. Paperisotaa toki oli, mutta maassa maan tavalla. Siellä asiat ollaan totuttu tekemään niin, ja koska puhutaan kolmannen maan kansasta, tietokonejärjestelmän ovat utopiaa. Toki meille, tai ainakin minulle, jotkut asiat tuntuivat pilkun…. viilamiselta, mutta en antanut sen häiritä. Olin vieraana vieraassa maassa ja kunnioitin heidän tapojaan.
Mutta nyt asiat ovat Herran hallussa, tai ainakin jonkun henkilön siellä Migrissä, jolla on jumallalliset oikeudet päättää minun ja vaimoni onnesta. Tässä kohtaa se sepän vasara on siis Panimokatu 2 A, Helsingissä.
Ja paperiasiat käyn läpi omassa kirjoituksessa, kuten KAIKKI mitä toimitukseen kuului. Ja koska itselläkin juttu on kesken, niin sen lopullisen päätöksenkin kirjoitan.
Sen tähän loppuun haluan sanoa, ettei kertaakaan tuntunut että mihin hiton soppaan sitä on lusikkansa työntänyt. Mutta tieto pitää olla jo maahan mennessä ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Tämä ei ole hätäisen tai kiireisen miehen hommaa. Mutta jokainen lisäpäivä vain vahvistaa teidän suhdettanne. Ja koska filippiiniläiset ovat poikkeuksetta köyhää kansaa, suhteellisen paksua lompakkoakin kaivataan. Ei sitä kuitenkaan himona tarvi lotota, eikä edes sitä lähikulman Nordeaa ryöstää. Järkevä rahan sivuun laittaminen tai sitten ihan sen Nordean pankinjohtajan kanssa puhuminen auttaa. Ja joo, tämä ei ole maksettu Nordean mainos, eikä minulla edes ole tiliä siellä.
Joten ensikertaan…
Olen hieman alle 40 nuorekas ja elämänmyönteinen mies eteläisestä suomesta. En asu minkään kehän sisällä, enkä edes pääkaupunkiseudulla.
Itselläni on lapsi entisestä liitostani, joka oli pitkä ja onnellinen ennen katkeraakin loppua.
Pahaa sanottavaaa minulla ei ole siitä, koska se kuitenkin teki minusta miehen joka nyt olen.
Exäni ihastui ja lopulta rakastui toiseen mieheen ja kaiken yllätyksen jälkeen huomasin olevani puolen asuntoa köyhempi ja yksin. Kuten sanoin, katkerakin sitä ehti olemaan ja toki surullinen.
Joten mitä seuraavaksi? Olen sitä mieltä että jokainen on oman onnensa seppä. Ja liiaksi ei kannata jäädä suremaan mitään eikä ketään. Ketään et saa itseäsi väkisin rakastamaan, ja rakkauteen kuuluu myös osata luopua toisesta. Joten niin tein.
Mietin omia vaihtoehtojani. Olenhan jo sen melkein 40, ja vaikka olen, ainakin omasta mielestä ihan mukiin menevä, huolehtivainen ja näppärä sekä käsistäni että suustani, ei täällä mitkään ihannemarkkinat itselleni ole. Tuleva kumppanini olisi todennäköisesti jo itsekin eronnut, lapsellinen (ei kuitenkaan LAPSELLINEN) ja omat elämän kolhut saanut sekä omat elämäntavat itselleen kehittänyt suomalainen nainen. Ikä varmaan pyörisi jossain 30-40 nurkilla. Vaikeaa se on aina sovittaa kaksi vanhaa elämää yhteen jo lastenkin takia.
Ihan tähän perään. Minulla ei ole MITÄÄN suomalaisia naisia vastaan. Mutta…
Kun ajattelin haluanko tosiaan sitä, vai haluanko kokonaan uuden elämän, mielessä syttyi kipinä, joka ei pienestä vesisateesta tai puhurista sammuisi.
Ystäväni matkusti Thaimaaseen lomareissulle ja toimiessani hänelle kuskina lentokenttäreissuilla, hänen palatessaan juttelimme matkasta. Hän kehui toki paikkaa, mutta ennen kaikkea naisia, jotka olivat enemmän kuin jokainen suomalainen mies voisi toivoa. Ja tässä kohtaa ollaan jokainen rehellisiä itsellemme. Kuka ei haluaisi kaunista, hellää ja rakastavaa naista. Solakkaa ja eksoottista, sekä sellaista joka jakaa aikaansa juuri sinulle, ja on vielä kasvatettu siihen. Luokkahuoneessa ei minun käsi ainakaan alhaalla pysyisi.
Joten omien aikaisempien ajatusten, sekä ystäväni synnyttämien uusien sellaisten kera, päätin ottaa uuden suunnan elämälleni ja etsiä mahdollisen kumppanin aasian maasta. Tälle asialle hain vielä hyväksyntää lapseltani, joka näytti vihreää valoa, ja vielä ennemmin uutta äitipuolta ulkomailta kuin kotimaasta.
Joten ei muuta kuin haalarit päälle ja hihoja käärimään. Jostain kaapin nurkasta löysin myös pölyisen mietintämyssyn. Ensinnäkin mistä maasta sitä alkaisi etsimään? Miten sitä parhaiten tutustuu? Miten vältän ne monet kuopat tiellä? Ja mitä sitten jos ja kun suhde syntyy?
Ystävältäni sain hyvän deittisivuston, missä olisi toki ne pakolliset selostukset itsensä hyvyydestä, mitä sitä siltä kumppanilta nyt niin kaipaisi, ja kuvakin todistukseksi millainen hehkeä ilmestys sitä toisessa päässä odottaa, ja näin nuukana poikana, ILMAINEN.
Aluksi etsin Japanista, sillä omasta mielestäni japanilaiset naiset ovat yksiä kauniimpia maailmassa. Ei siellä sivuilla ainakaan sitä kuitenkaan huomannut, ja kun alettiin lontoota vääntämään, oli siinä yrittämistä ymmärtää mitä siellä yritettiin sanoa. Lontoosta puheenollen, puhun sujuvasti vähän vaikeampiakin asioita sillä kielellä, joten ei mene sormi suuhun helposti. Tutustumillani naisilla se kuitenkaan ei ollut hallussa.
Joten mielenkiinto lopahti aika alkuvaiheessa japaniin. Haluanko tosiaan kommunikoida käsimerkein rakkauden muutenkin vaikeassa maailmassa? No daaaa; en.
Thaimaahan on kaunis maa, ystävällisillä ihmisillä, mutta omaan makuuni en saanut thaimaalaisistakaan naisista sellaista kipinää jota olisin halunnut. Ja jos oli japanilaisilla naisilla tuo maailman eniten puhuttu kieli, huono englanti outoa, niin oli myös thaimaalaisilla. Ja jälleen kerran, minulla ei ole MITÄÄN japanilaisia tai thaimaalaisiakaan naisia vastaan.
Joten jäljelle jäi Filippiinit. Englantihan on siellä toinen virallinen kieli, jota kaikki puhuvat siellä ja ehdottomasti suurin osa hyvinkin.
Nyt piti sieltä valokuvaviidakosta löytää se nainen jonka vierestä olisi kiva herätä. Kun nippu niitä oli löydetty, sitten tarkastamaan miten hyvin itseään kehutaan ja mitä itse haetaan. Nippu kuihtui melkein puoleen ja lopuille oli sitten hyvä laittaa jotain viestiäkin.
Itselleni sivustolla (jonka voin toki myöhemmin halukkaille paljastaa) vierähti muutama kk ennen kuin ui iso kala koukkuun.
Hänen kanssaan sitä vain juttu kulki ja huomasimme samoja asioita omissa erilaisuuksissamme. Ja kaikkien pienten testikysymysten ja jopa pienien “ansojen” jälkeen huomasin sen minkä jo olin arvannutkin. Olin ihastunut.
Kerron oman näkemykseni miten kannattaa netin ihmeellisessä maailmassa edetä, sillä ne tarinat hyväksikäytetyistä miehistä on toki totta, ja kaikilla leipureilla siellä ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Mutta palataan aiheeseen ihan omassa kirjoituksessa.
Ja jotta tästä ei tulisi liian pitkää ja siten tylsää luettavaa, jatkan tätäkin myöhemmin.
Mutta sellainen fakta vielä, että me olemme jo naimisissa, ja tällä hetkellä odotellaan olekelulupaa. Paperisotaa toki oli, mutta maassa maan tavalla. Siellä asiat ollaan totuttu tekemään niin, ja koska puhutaan kolmannen maan kansasta, tietokonejärjestelmän ovat utopiaa. Toki meille, tai ainakin minulle, jotkut asiat tuntuivat pilkun…. viilamiselta, mutta en antanut sen häiritä. Olin vieraana vieraassa maassa ja kunnioitin heidän tapojaan.
Mutta nyt asiat ovat Herran hallussa, tai ainakin jonkun henkilön siellä Migrissä, jolla on jumallalliset oikeudet päättää minun ja vaimoni onnesta. Tässä kohtaa se sepän vasara on siis Panimokatu 2 A, Helsingissä.
Ja paperiasiat käyn läpi omassa kirjoituksessa, kuten KAIKKI mitä toimitukseen kuului. Ja koska itselläkin juttu on kesken, niin sen lopullisen päätöksenkin kirjoitan.
Sen tähän loppuun haluan sanoa, ettei kertaakaan tuntunut että mihin hiton soppaan sitä on lusikkansa työntänyt. Mutta tieto pitää olla jo maahan mennessä ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Tämä ei ole hätäisen tai kiireisen miehen hommaa. Mutta jokainen lisäpäivä vain vahvistaa teidän suhdettanne. Ja koska filippiiniläiset ovat poikkeuksetta köyhää kansaa, suhteellisen paksua lompakkoakin kaivataan. Ei sitä kuitenkaan himona tarvi lotota, eikä edes sitä lähikulman Nordeaa ryöstää. Järkevä rahan sivuun laittaminen tai sitten ihan sen Nordean pankinjohtajan kanssa puhuminen auttaa. Ja joo, tämä ei ole maksettu Nordean mainos, eikä minulla edes ole tiliä siellä.
Joten ensikertaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti