Mitä mielestäni kuuluu suhteeseen?

Jos nyt olet päättänyt lähteä hakemaan tyttöystävää, naista tai vaimoa, tai kaikkia kolmea samaan aikaan, kannattaa miettiä omaa itseään, ikää ja omia tarpeitaan. Muutamia esimerkkejä katsoessani kaupungilla 70+ miehen kävellessä kaupungilla 18+ tyttelin kanssa, ei voi olla ajattelematta kuin sitä yhtä asiaa… Niin, juuri sitä. Toki osa vanhemmista ottaa tavallaan hoitajan itselleen vanhuuden päiville, mutta kyllä sitä varmaan muutakin tehdään kuin ruokaa laitetaan tai hikeä pyyhitään. Ja sitä ajattelee väkisin huonoja asioita kummastakin. Sama kuin kummallakin olisi päällä t-paita missä lukee: PERVO ja ONNENONKIJA.
Tosiasia on, että aasialaisten naisten kanssa ikä ei merkitse samaa kuin kotosuomessa. Mutta kyllä 50v ikäero kertoo jo jonkun luokan sairaudesta korvien välissä. 20v ikäero on aika normaalia ja jopa haluttavaa aasialaisten naisten keskuudessa. Se toki merkitsee taloudellista turvaa, mutta myös henkisesti kypsempää ja vastuullisempaa miestä. Eli kannattaa katsoa “oman” ikäistä seuraa, se on minun mielipide ja se on myös yleisesti hyväksyttävää Filippiineillä. Toki niitä ritsoja on mukaan tulossa vaikka tutisevan papan kyytiin, mutta ei varmasti ole rakkaudesta kyse. Ja jokaisen pitkän ja hyvän liiton “salaisuus” on rakkaus.
Filippiiniläinen nainen haaveilee ensisijaisesti rakkaudesta ja onnellisesta liitosta, ja sen jälkeen vasta maallisesta mammonasta tai ulkomaille muutosta. Eikä edes rahalla ole merkitystä, jos hän tuntee olonsa turvalliseksi ja tietää että ruokaa on joka päivälle. Onni on tärkeämpää kuin mikään muu. Joten kannattaa pitää mielessä, että osaatko sinä antaa hänelle juuri sitä. Ja samoin jos viina maistuu maitoa enemmän, mieti tarkkaan haluatko tuoda aasialaisen naisen minun mielestäni kärsimään tänne kylmään ja kaukaiseen suomeen? Eivät he pidä siitä jos filippiiniläinen mies juo ja sättää suhteessa, eikä sata varmaan jos sen tekee täällä suomalainen mies.
Nuo ovat mielestäni ne 3 asiaa joista ei kannata tinkiä. Tässä on kuitenkin kahden ihmisen onnesta kyse, eikä omasta navasta.
Vastapalvelukseksi saat rakastavan ja huolehtivan naisen. Itselläni perheen keskuudessa ollessani, perheen äiti jopa patisti vaimoani pitämään huolta minusta jos sattui näkemään hikihelmen otsassani. Pyyhe käteen ja pyyhkimään. Tai jos satuin seisoskelemaan muiden istuessa, heti piti tuoda tuolia minulle. Ja aamulla herätessäni vaimoni nousi sängystä ja melkein joka aamu tuli sänkyyn asti partaani leikkaamaan. Eivätkä he tee sitä velvollisuudesta vaan rakkaudesta ja huolehtivaisuudesta. Eivätkä he odota sinun tekevän samoin heille. Välillä tuli itselle vaivautunut olo kun on tottunut huolehtimaan aikuisena miehenä itsestään. Mutta taas vastaavasti kiva tehdä sitä samaa hänelle. Ja palkintona on aina iso ja leveä hymy. :) Sanonkin aina että tee toiselle sitä mitä haluat tehtävän itsellesi.
Paljon, paljon toki kuuluu suhteeseen muutakin, mutta noilla perusasioilla pääsee jo pitkälle, ja jos nuo asiat ovat kunnossa, muut seuraavat kyllä perässä. Jos rakkaus on vaikeaa täälläkin, pitkä välimatka, kulttuurierot ja odotukset tuovat oman rasitteensa myös suhteessa filippiiniläiseen. Niin moni ennen meitä, ja niin moni meidän jälkeen tulee löytämään toisensa, joten ei kannata huolehtia siitä :)
Seuraavaksi voisin käsitellä avioliiton ensiaskelia täällä suomessa. Mitä tarvitset mukaan, mistä mitäkin saa ja mitä mikin maksaa. Muutaman kikka kolmosenkin voin heittää, ja muistuttaa mitä ei missään nimessä saa unohtaa. Tai, eihän sitä voi unohtaa mitään. Paha lähteä hakemaan jotain paperia 10 000 kilometrin päästä. Katsellaan siis seuraavassa kirjoituksessa sitä.

Tästä matka alkaa

Kuten lupasin, kerron hieman omaa taustaani.
Olen hieman alle 40 nuorekas ja elämänmyönteinen mies eteläisestä suomesta. En asu minkään kehän sisällä, enkä edes pääkaupunkiseudulla.
Itselläni on lapsi entisestä liitostani, joka oli pitkä ja onnellinen ennen katkeraakin loppua.
Pahaa sanottavaaa minulla ei ole siitä, koska se kuitenkin teki minusta miehen joka nyt olen.
Exäni ihastui ja lopulta rakastui toiseen mieheen ja kaiken yllätyksen jälkeen huomasin olevani puolen asuntoa köyhempi ja yksin. Kuten sanoin, katkerakin sitä ehti olemaan ja toki surullinen.
Joten mitä seuraavaksi? Olen sitä mieltä että jokainen on oman onnensa seppä. Ja liiaksi ei kannata jäädä suremaan mitään eikä ketään. Ketään et saa itseäsi väkisin rakastamaan, ja rakkauteen kuuluu myös osata luopua toisesta. Joten niin tein.
Mietin omia vaihtoehtojani. Olenhan jo sen melkein 40, ja vaikka olen, ainakin omasta mielestä ihan mukiin menevä, huolehtivainen ja näppärä sekä käsistäni että suustani, ei täällä mitkään ihannemarkkinat itselleni ole. Tuleva kumppanini olisi todennäköisesti jo itsekin eronnut, lapsellinen (ei kuitenkaan LAPSELLINEN) ja omat elämän kolhut saanut sekä omat elämäntavat itselleen kehittänyt suomalainen nainen. Ikä varmaan pyörisi jossain 30-40 nurkilla. Vaikeaa se on aina sovittaa kaksi vanhaa elämää yhteen jo lastenkin takia.
Ihan tähän perään. Minulla ei ole MITÄÄN suomalaisia naisia vastaan. Mutta…
Kun ajattelin haluanko tosiaan sitä, vai haluanko kokonaan uuden elämän, mielessä syttyi kipinä, joka ei pienestä vesisateesta tai puhurista sammuisi.
Ystäväni matkusti Thaimaaseen lomareissulle ja toimiessani hänelle kuskina lentokenttäreissuilla, hänen palatessaan juttelimme matkasta. Hän kehui toki paikkaa, mutta ennen kaikkea naisia, jotka olivat enemmän kuin jokainen suomalainen mies voisi toivoa. Ja tässä kohtaa ollaan jokainen rehellisiä itsellemme. Kuka ei haluaisi kaunista, hellää ja rakastavaa naista. Solakkaa ja eksoottista, sekä sellaista joka jakaa aikaansa juuri sinulle, ja on vielä kasvatettu siihen. Luokkahuoneessa ei minun käsi ainakaan alhaalla pysyisi.
Joten omien aikaisempien ajatusten, sekä ystäväni synnyttämien uusien sellaisten kera, päätin ottaa uuden suunnan elämälleni ja etsiä mahdollisen kumppanin aasian maasta. Tälle asialle hain vielä hyväksyntää lapseltani, joka näytti vihreää valoa, ja vielä ennemmin uutta äitipuolta ulkomailta kuin kotimaasta.
Joten ei muuta kuin haalarit päälle ja hihoja käärimään. Jostain kaapin nurkasta löysin myös pölyisen mietintämyssyn. Ensinnäkin mistä maasta sitä alkaisi etsimään? Miten sitä parhaiten tutustuu? Miten vältän ne monet kuopat tiellä? Ja mitä sitten jos ja kun suhde syntyy?
Ystävältäni sain hyvän deittisivuston, missä olisi toki ne pakolliset selostukset itsensä hyvyydestä, mitä sitä siltä kumppanilta nyt niin kaipaisi, ja kuvakin todistukseksi millainen hehkeä ilmestys sitä toisessa päässä odottaa, ja näin nuukana poikana, ILMAINEN.
Aluksi etsin Japanista, sillä omasta mielestäni japanilaiset naiset ovat yksiä kauniimpia maailmassa. Ei siellä sivuilla ainakaan sitä kuitenkaan huomannut, ja kun alettiin lontoota vääntämään, oli siinä yrittämistä ymmärtää mitä siellä yritettiin sanoa. Lontoosta puheenollen, puhun sujuvasti vähän vaikeampiakin asioita sillä kielellä, joten ei mene sormi suuhun helposti. Tutustumillani naisilla se kuitenkaan ei ollut hallussa.
Joten mielenkiinto lopahti aika alkuvaiheessa japaniin. Haluanko tosiaan kommunikoida käsimerkein rakkauden muutenkin vaikeassa maailmassa? No daaaa; en.
Thaimaahan on kaunis maa, ystävällisillä ihmisillä, mutta omaan makuuni en saanut thaimaalaisistakaan naisista sellaista kipinää jota olisin halunnut. Ja jos oli japanilaisilla naisilla tuo maailman eniten puhuttu kieli, huono englanti outoa, niin oli myös thaimaalaisilla. Ja jälleen kerran, minulla ei ole MITÄÄN japanilaisia tai thaimaalaisiakaan naisia vastaan.
Joten jäljelle jäi Filippiinit. Englantihan on siellä toinen virallinen kieli, jota kaikki puhuvat siellä ja ehdottomasti suurin osa hyvinkin.
Nyt piti sieltä valokuvaviidakosta löytää se nainen jonka vierestä olisi kiva herätä. Kun nippu niitä oli löydetty, sitten tarkastamaan miten hyvin itseään kehutaan ja mitä itse haetaan. Nippu kuihtui melkein puoleen ja lopuille oli sitten hyvä laittaa jotain viestiäkin.
Itselleni sivustolla (jonka voin toki myöhemmin halukkaille paljastaa) vierähti muutama kk ennen kuin ui iso kala koukkuun.
Hänen kanssaan sitä vain juttu kulki ja huomasimme samoja asioita omissa erilaisuuksissamme. Ja kaikkien pienten testikysymysten ja jopa pienien “ansojen” jälkeen huomasin sen minkä jo olin arvannutkin. Olin ihastunut.
Kerron oman näkemykseni miten kannattaa netin ihmeellisessä maailmassa edetä, sillä ne tarinat hyväksikäytetyistä miehistä on toki totta, ja kaikilla leipureilla siellä ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Mutta palataan aiheeseen ihan omassa kirjoituksessa.
Ja jotta tästä ei tulisi liian pitkää ja siten tylsää luettavaa, jatkan tätäkin myöhemmin.
Mutta sellainen fakta vielä, että me olemme jo naimisissa, ja tällä hetkellä odotellaan olekelulupaa. Paperisotaa toki oli, mutta maassa maan tavalla. Siellä asiat ollaan totuttu tekemään niin, ja koska puhutaan kolmannen maan kansasta, tietokonejärjestelmän ovat utopiaa. Toki meille, tai ainakin minulle, jotkut asiat tuntuivat pilkun…. viilamiselta, mutta en antanut sen häiritä. Olin vieraana vieraassa maassa ja kunnioitin heidän tapojaan.
Mutta nyt asiat ovat Herran hallussa, tai ainakin jonkun henkilön siellä Migrissä, jolla on jumallalliset oikeudet päättää minun ja vaimoni onnesta. Tässä kohtaa se sepän vasara on siis Panimokatu 2 A, Helsingissä.
Ja paperiasiat käyn läpi omassa kirjoituksessa, kuten KAIKKI mitä toimitukseen kuului. Ja koska itselläkin juttu on kesken, niin sen lopullisen päätöksenkin kirjoitan.
Sen tähän loppuun haluan sanoa, ettei kertaakaan tuntunut että mihin hiton soppaan sitä on lusikkansa työntänyt. Mutta tieto pitää olla jo maahan mennessä ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Tämä ei ole hätäisen tai kiireisen miehen hommaa. Mutta jokainen lisäpäivä vain vahvistaa teidän suhdettanne. Ja koska filippiiniläiset ovat poikkeuksetta köyhää kansaa, suhteellisen paksua lompakkoakin kaivataan. Ei sitä kuitenkaan himona tarvi lotota, eikä edes sitä lähikulman Nordeaa ryöstää. Järkevä rahan sivuun laittaminen tai sitten ihan sen Nordean pankinjohtajan kanssa puhuminen auttaa. Ja joo, tämä ei ole maksettu Nordean mainos, eikä minulla edes ole tiliä siellä.
Joten ensikertaan…