Joulun alusia itse kullekin.
Ensinnäkin vaimo pääsi vihdoin, tai sanotaanko että jo, työvoimatoimiston järjestämään kielikoulutukseen.
Koulu on tavallaan työpaikan korvike heille, ja opiskelua on päivittäin 6-7 tuntia. Ja hänellä siihen iltalukion kurssi päälle. Iltalukiossa mennään hieman edellä hänen omaa koulutusta ja siten hän pystyy oppimaan vielä nopeammin, koska asioita pystyy kertaamaan ja osan asioista soveltamaan paremmin. Ja kaikki hypetykset koulun tehokkuudesta eivät todellakaan ole turhia! Jo nyt hän pystyy keskustelemaan hyvinkin tietyistä päivittäisistä asioista ja myös kielioppi on paremmin hallussa mitä itselläni. Ei tuo äidinkieli koskaan vahvinta osa-aluetta ollut, mutta hämmästyttävän hyvin oppinut senkin vaikean asian. Ja se juuri on kielikoulutuksen perusta. Siksi olen huomannut, että kotiopetuksen ja aikaisempien kirjojen haaliminen oli periaatteessa aika turhaa, koska koulussa asiat sujuvat paljon nopeammin ja toki paremmin. Opettajat ovat ehdottoman hyviä ja luokkahenki kummassakin koulussa loistavaa. On muuten aika jännä juttu kun toinen tulee koulupäivän jälkeen kertomaan, et hei, sulla on sun vaaleissa farkuissas ruskea nahkavyö. Sopii hyvin vihreä harmaan paitasi kanssa. Tahattomastikin siitä hymy irtoaa naamalle :) Ennen sitä päivää kun ei edes tiennyt mitä mikäkin noista sanoista tarkoittaa.
Omatoiminen kotiopiskelu ja läksyjen teko sekä kokeisiin lukeminen on toki pakollinen perusta ja innokkuus oman kielitaidon lisäämiseen. Vapaa-ajalla yritetään puhua mahdollisimman paljon suomea, ja toki muiden ihmisten kanssa myös.
Ja sekin hyvä tässä on, että ylläpitokorvaus on 9€ päivässä ja kotoutumisraha nousee myös 4,70€ per päivä koulutuksen ajalle. Käteen jäävä osuus kk on noin 775€.
Ylläpitokorvausta ei makseta lomapäiviltä. Kesälomaahan ei pidetä mutta syysloma kylläkin.
Koulutuksen pituus ratkaistaan kielikokeissa ja mihin ryhmään kukakin menee. Vaimon koulutus kestää 10kk ja on noussut nopeasti oppivien ryhmään. Liekö ollut liian vaatimaton kun kysyttiin omaa mielipidettä mihin ryhmään itse haluaisi.
Sanoin myös laittavani tähän kirjoitukseen hieman kohtaamisia arkipäivästä. Eri ihmisten kanssa toimimisesta sekä miten hän itse on kokenut kuuluvansa kanssaihmisten massaan.
Tässä on aluksi Hesarin kirjoitus suomalaisten yleiskäyttäytymisestä. Linkitän sen tähän jotta kukin kiinnostuva voi sen lukea. Kertoo aika selvällä tavalla valtaosan suhtautumisesta ulkomaalaisiin. Ja toki jokaisen ulkomaalaisryhmän ja maan edustajat jaetaan aika selvään kastiin, enkä väitä etteikö se aina olisi oikein, koska näin todistettavasti on, mutta toki harmittaa kun se yleistetään koskemaan jokaista.
SUOMI ON RASISTINEN MAA
Itse ylenkatson ja halveksun tiettyjen maanosien kansalaisten toimintaa suomessa ja ennen kaikkea raiskausten ja niiden yritysten tekijöitä. Valitettavan usein kyseessä on tietyt tekijät ja minun mielipide on että munista hirteen. Ei omassa maassaan pitäisi kenenkään naisen pitäisi pelätä raiskattavaksi joutumista jonkun tummempi-ihoisen mulkerssonin takia. Kuinkahan kauan teot jatkuisivat jos joka kerta syyllisen kiinni jäädessä lähtisi kivekset kävelemään ja kyseinen henkilö takaisin kotimaahan hame päällä? Tämä olkoon minun rasistinen mielipiteeni.
Vaimoni ollessa kävelemässä kaupungilla ostoksilla yksikseen, hänen puolellaan katua käveli n.65 vuotias alkoholin suurkuluttaja. Yhtäkkiä kyseinen herrasmies avasi sanaisen arkkunsa ja sanojen painoksi törkkäsi känsäisen sormensa survaisten rintaan. Molottaen jotain sylki lentäen. Toki tuollainen pelästyttää ja saa toisen juoksemaan hätääntyneenä pois. Ei vähään aikaan samaan paikkaan mennyt, vaikka ihmisiä on aina ympärillä.
Toinen tapahtuma kävi lenkillä ollessaan. Neuvoin kartasta ja autolenkkejä muistelemalla hänelle mieluisan kaupunginosan reitin ja itse menin sinä päivänä töihin. Puolen päivän jälkeen toinen soittaa hätääntyneenä ettei tiedä missä on ja on juossut karkuun jotain miestä metsän läpi.
Hetken ajan jälkeen henkeään vedettyään, kertoo kuinka oli mennyt juuri ohjeiden mukaan kunnes n.50v sankari oli tuppautunut samaan kiertorataan. Uteliaana oli kysellyt mihin neiti oli matkalla. Korjattuaan että rouva sitä jo ollaan ja lenkillä matkalla hänelle mieluisaan paikkaan. Kiimainen tohvelisankari oli suureen ääneen sanonut että ihan hyvä, mutta toista kautta on paljon lyhyempi reitti ja hän sattuu olemaan juuri ekspertti neuvomaan sen kädestä pitäen. Ja jännä juttu oli, että juuri aikaisemmin oltiin käyty keskustelu, että suomi ja meidän kaupunki on yleisesti ottaen tosi turvallinen paikka. Painotin toki että poikkeuksia löytyy.
Tämä poikkeus alkoi sitten kertoa kuinka hyvä mies oli melkein joka elämän osa-alueella ja vaimoa alkoi ihmetyttää puolen päivän aikaan levittyvä miehen cologne au de shit ala alcohol. Kyseli et miks noin kovin kossu leijuu miehen ympärillä. Ei kuulemma ollut mitenkään mahdollista kun hän ei juo, kuten ei suurin osa suomalaisistakaan.
No tovin siitä metsän siimekseen kinttuapolkua käveltyään alkoi vaimon hälytyskellot soida. Sanoi, että kääntyy takasin, koska tietää kyllä ettei tämä vie lähellekään hänen paikkaansa. Silloin poikkeuksemme sanoi, että tuolla on saunamökki ja voitaisiin hyvin ottaa saunat tähän lenkin päälle ja sitten jatkaa reissua, tarttuen samalla käsivarteen turhankin puristavalla otteella. Ei tainnut poika tietää et aika sisupussiin tarttui. Emäntä antoi pelon adrenaliinipurskeessa monoa ja tuuppasi herran mättäälle ja kasvatti ylimääräisen parin jalkoja perseeseen. Ratakierroksen jälkeen uskalsi tarttua puhelimeen ja rauhoittavien sanojen saattelemana löysi oikealle tielle ja jatkoi suorinta tietä kotiin.
Kolmas oli kun vaimo oli kavereidensa kanssa, itsekin kaakkoisaasiasta kotoisin olevien, baarireissulla illan päätteksi. Pöytää tuppautui väkisin parikymppisten junnujen seurue ja 3 kaverin suomen ja englannin taitoon ei ollut tarttunut yhtään kieltosanaa. Liekö kotoa opittua vaiko oliko kuningas alkoholi jälleen osallisena, muttei asia mennyt perille millään. Baarimikon puututtua asiaan, neidot saivat jatkaa tutustumista kyseisen baarin antiin. Bar hoppingia harrastaessaan jatkoivat seuraavaan paikkaan, ja eikös vaan vanaveteen tarttunut samaisen 3 kaverin seurue. Tyttöjen puhuessa lontoota, he jatkoivat keskustelua suomeksi, onneksi vaimo ymmärsi aika tavalla mistä pojat keskusteli ja seuraavaan baariin mentäessä kertoi heti naispuoliselle baarimikolle asian ja saivat vip aition sekä pojille portsarin kylmänviileän kiellon. Kas kummaa, mutta tällä kertaa kieltosanat menivät nopeastikin perille.
Naisten puolelta vaimo on saanut ystäviä sekä paljon uteaita kyselyjä sekä aitoja kiinnostuksen osoituksia. Ja erityisesti 20-40v keskuudessa. Vanhempi hameväki ajattelee aasialaisista aika seksiobjektimaisesti ja uimahallissa käydessä ovat luoneet pahasuopia katseita sekä sanojakin. Ovat ystävällisesti siirtäneet hänen pyyhkeitään ja uimapukujaan syrjempään omien tieltään keskeiselle paikalle. Niin, kait hän nuorena joutaa niitä hakemaan sieltä lattian nurkastakin. Itse emme katseisiin ja tuijotuksiinkaan huomiota kiinnitä, koska eihän niillä tosissaan niin väliä ole. Ja koska heillä on omat mielipiteensä ja nehän ovat kuin persereikä, jokaisella on oma. Mitä niitä muuttamaan.
Miehet taas uskaltavat lähestyä huomattavan usein treffipyyntöjen kera, ja aika usein naiset jopa varottelevat, että onhan nuo suomipojat kiimaisena aasialaisten perään, että varo vaan.
Kuulemma huomattu on :) Mutta lukuunottamatta noita 3 säälittävää tapausta, ovat herrasmiehiä olleet.
Eli kaiken kaikkiaan hyvin on mennyt ja vaimo kokee, että pystyy hyvinkin sopeutumaan tänne. Parhaimmat ystävät toki ovat ulkomaalaisia itsekin ja hyviä tyyppejähän ne ovat.
Hänen koulussaan on yksi Nigerialainen 30 puolivälin lähellä oleva mies ja on kertonut, että perhana sentään kun hänetkin aina yleistetään niihin nilkkeihin jotka raiskaavat ja tekevät ties mitä. Saa itsekin kärsiä siitä. Hän työskentelee arkkitehtinä ja on asunut 5 euroopan maassa suomi mukaanlukien. Ja aivan loistava tyyppi :)
Ja minun rasistisesta kannanotostani huolimatta, pidän kyllä tummaihoisten seurasta, kiinnostavia ihmisiä, mutta en minäkään heidän maahan mene naisia raiskaamaan ja rahoja viemään. Päinvastoin. Joten toki odotan sitä samaa heiltä. Eli ihmisiä vastaan minulla ei ole mitään, mutta heidän tekojaan kylläkin. Ja annan kyllä mahdollisuuden ensivaikutelmaan ja jopa mahdollisuuden sen muuttamiseen, mutta siinä se. Kukin vastatkoon omista teoistaan.
Jos joku kokee sanojani loukkaavaksi tässä kirjoituksessa, ei voi mitään. Ne ovat minun persreikiäni ja sellaisena ne pidän kunnes koen tarpeen muuttaa niitä.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli vahvistaa se, että kyllä tänne voi hyvin vaimonsa tai miehensä tuoda ja varmasti pärjää. Aina voi omilla teoillaan vaikuttaa moneenkin asiaan ja toisaalta taas monetkaan teot eivät vaikuta mihinkään asiaan.
Tosiasia on, että suomi on aika takapajula vaikka mitä muuta haluaisimme uskoa. Rasistinen ja sisäänpäinkääntynyt. Aika muuttaa meitä kaikkia ja niin myös suomalaisia. Muttei kannata odottaa parempaa huomista vaan elää tätä hyvää päivää ja ottaa ilo irti arkipäivän asioista. Kertaakaan ei ole mitään tapahtunut mikä oli saanut katumaan, että miksi hitossa sitä piti tänne asti emäntä kantaa kitumaan :D
Siinäpä se tällä kertaa. Eläkäähän joulun yli ja älkää räjähtäkö uutenavuotena, vaikken itsensä taivaan tuuliin ampuminen meidän "ilo"tulitteilla enää onnistukkaan. Pian saadaan raapia tulitikkuja taivaalle toisen huutaessa vieressä "PAM". Hienoa kuulua eurooppaan :)
lauantai 14. joulukuuta 2013
maanantai 21. lokakuuta 2013
Mitä mielestäni kuuluu suhteeseen?
Jos nyt olet päättänyt lähteä hakemaan tyttöystävää, naista tai
vaimoa, tai kaikkia kolmea samaan aikaan, kannattaa miettiä omaa
itseään, ikää ja omia tarpeitaan. Muutamia esimerkkejä katsoessani
kaupungilla 70+ miehen kävellessä kaupungilla 18+ tyttelin kanssa, ei
voi olla ajattelematta kuin sitä yhtä asiaa… Niin, juuri sitä. Toki osa
vanhemmista ottaa tavallaan hoitajan itselleen vanhuuden päiville, mutta
kyllä sitä varmaan muutakin tehdään kuin ruokaa laitetaan tai hikeä
pyyhitään. Ja sitä ajattelee väkisin huonoja asioita kummastakin. Sama
kuin kummallakin olisi päällä t-paita missä lukee: PERVO ja ONNENONKIJA.
Tosiasia on, että aasialaisten naisten kanssa ikä ei merkitse samaa kuin kotosuomessa. Mutta kyllä 50v ikäero kertoo jo jonkun luokan sairaudesta korvien välissä. 20v ikäero on aika normaalia ja jopa haluttavaa aasialaisten naisten keskuudessa. Se toki merkitsee taloudellista turvaa, mutta myös henkisesti kypsempää ja vastuullisempaa miestä. Eli kannattaa katsoa “oman” ikäistä seuraa, se on minun mielipide ja se on myös yleisesti hyväksyttävää Filippiineillä. Toki niitä ritsoja on mukaan tulossa vaikka tutisevan papan kyytiin, mutta ei varmasti ole rakkaudesta kyse. Ja jokaisen pitkän ja hyvän liiton “salaisuus” on rakkaus.
Filippiiniläinen nainen haaveilee ensisijaisesti rakkaudesta ja onnellisesta liitosta, ja sen jälkeen vasta maallisesta mammonasta tai ulkomaille muutosta. Eikä edes rahalla ole merkitystä, jos hän tuntee olonsa turvalliseksi ja tietää että ruokaa on joka päivälle. Onni on tärkeämpää kuin mikään muu. Joten kannattaa pitää mielessä, että osaatko sinä antaa hänelle juuri sitä. Ja samoin jos viina maistuu maitoa enemmän, mieti tarkkaan haluatko tuoda aasialaisen naisen minun mielestäni kärsimään tänne kylmään ja kaukaiseen suomeen? Eivät he pidä siitä jos filippiiniläinen mies juo ja sättää suhteessa, eikä sata varmaan jos sen tekee täällä suomalainen mies.
Nuo ovat mielestäni ne 3 asiaa joista ei kannata tinkiä. Tässä on kuitenkin kahden ihmisen onnesta kyse, eikä omasta navasta.
Vastapalvelukseksi saat rakastavan ja huolehtivan naisen. Itselläni perheen keskuudessa ollessani, perheen äiti jopa patisti vaimoani pitämään huolta minusta jos sattui näkemään hikihelmen otsassani. Pyyhe käteen ja pyyhkimään. Tai jos satuin seisoskelemaan muiden istuessa, heti piti tuoda tuolia minulle. Ja aamulla herätessäni vaimoni nousi sängystä ja melkein joka aamu tuli sänkyyn asti partaani leikkaamaan. Eivätkä he tee sitä velvollisuudesta vaan rakkaudesta ja huolehtivaisuudesta. Eivätkä he odota sinun tekevän samoin heille. Välillä tuli itselle vaivautunut olo kun on tottunut huolehtimaan aikuisena miehenä itsestään. Mutta taas vastaavasti kiva tehdä sitä samaa hänelle. Ja palkintona on aina iso ja leveä hymy. :) Sanonkin aina että tee toiselle sitä mitä haluat tehtävän itsellesi.
Paljon, paljon toki kuuluu suhteeseen muutakin, mutta noilla perusasioilla pääsee jo pitkälle, ja jos nuo asiat ovat kunnossa, muut seuraavat kyllä perässä. Jos rakkaus on vaikeaa täälläkin, pitkä välimatka, kulttuurierot ja odotukset tuovat oman rasitteensa myös suhteessa filippiiniläiseen. Niin moni ennen meitä, ja niin moni meidän jälkeen tulee löytämään toisensa, joten ei kannata huolehtia siitä :)
Seuraavaksi voisin käsitellä avioliiton ensiaskelia täällä suomessa. Mitä tarvitset mukaan, mistä mitäkin saa ja mitä mikin maksaa. Muutaman kikka kolmosenkin voin heittää, ja muistuttaa mitä ei missään nimessä saa unohtaa. Tai, eihän sitä voi unohtaa mitään. Paha lähteä hakemaan jotain paperia 10 000 kilometrin päästä. Katsellaan siis seuraavassa kirjoituksessa sitä.
Tosiasia on, että aasialaisten naisten kanssa ikä ei merkitse samaa kuin kotosuomessa. Mutta kyllä 50v ikäero kertoo jo jonkun luokan sairaudesta korvien välissä. 20v ikäero on aika normaalia ja jopa haluttavaa aasialaisten naisten keskuudessa. Se toki merkitsee taloudellista turvaa, mutta myös henkisesti kypsempää ja vastuullisempaa miestä. Eli kannattaa katsoa “oman” ikäistä seuraa, se on minun mielipide ja se on myös yleisesti hyväksyttävää Filippiineillä. Toki niitä ritsoja on mukaan tulossa vaikka tutisevan papan kyytiin, mutta ei varmasti ole rakkaudesta kyse. Ja jokaisen pitkän ja hyvän liiton “salaisuus” on rakkaus.
Filippiiniläinen nainen haaveilee ensisijaisesti rakkaudesta ja onnellisesta liitosta, ja sen jälkeen vasta maallisesta mammonasta tai ulkomaille muutosta. Eikä edes rahalla ole merkitystä, jos hän tuntee olonsa turvalliseksi ja tietää että ruokaa on joka päivälle. Onni on tärkeämpää kuin mikään muu. Joten kannattaa pitää mielessä, että osaatko sinä antaa hänelle juuri sitä. Ja samoin jos viina maistuu maitoa enemmän, mieti tarkkaan haluatko tuoda aasialaisen naisen minun mielestäni kärsimään tänne kylmään ja kaukaiseen suomeen? Eivät he pidä siitä jos filippiiniläinen mies juo ja sättää suhteessa, eikä sata varmaan jos sen tekee täällä suomalainen mies.
Nuo ovat mielestäni ne 3 asiaa joista ei kannata tinkiä. Tässä on kuitenkin kahden ihmisen onnesta kyse, eikä omasta navasta.
Vastapalvelukseksi saat rakastavan ja huolehtivan naisen. Itselläni perheen keskuudessa ollessani, perheen äiti jopa patisti vaimoani pitämään huolta minusta jos sattui näkemään hikihelmen otsassani. Pyyhe käteen ja pyyhkimään. Tai jos satuin seisoskelemaan muiden istuessa, heti piti tuoda tuolia minulle. Ja aamulla herätessäni vaimoni nousi sängystä ja melkein joka aamu tuli sänkyyn asti partaani leikkaamaan. Eivätkä he tee sitä velvollisuudesta vaan rakkaudesta ja huolehtivaisuudesta. Eivätkä he odota sinun tekevän samoin heille. Välillä tuli itselle vaivautunut olo kun on tottunut huolehtimaan aikuisena miehenä itsestään. Mutta taas vastaavasti kiva tehdä sitä samaa hänelle. Ja palkintona on aina iso ja leveä hymy. :) Sanonkin aina että tee toiselle sitä mitä haluat tehtävän itsellesi.
Paljon, paljon toki kuuluu suhteeseen muutakin, mutta noilla perusasioilla pääsee jo pitkälle, ja jos nuo asiat ovat kunnossa, muut seuraavat kyllä perässä. Jos rakkaus on vaikeaa täälläkin, pitkä välimatka, kulttuurierot ja odotukset tuovat oman rasitteensa myös suhteessa filippiiniläiseen. Niin moni ennen meitä, ja niin moni meidän jälkeen tulee löytämään toisensa, joten ei kannata huolehtia siitä :)
Seuraavaksi voisin käsitellä avioliiton ensiaskelia täällä suomessa. Mitä tarvitset mukaan, mistä mitäkin saa ja mitä mikin maksaa. Muutaman kikka kolmosenkin voin heittää, ja muistuttaa mitä ei missään nimessä saa unohtaa. Tai, eihän sitä voi unohtaa mitään. Paha lähteä hakemaan jotain paperia 10 000 kilometrin päästä. Katsellaan siis seuraavassa kirjoituksessa sitä.
Tästä matka alkaa
Kuten lupasin, kerron hieman omaa taustaani.
Olen hieman alle 40 nuorekas ja elämänmyönteinen mies eteläisestä suomesta. En asu minkään kehän sisällä, enkä edes pääkaupunkiseudulla.
Itselläni on lapsi entisestä liitostani, joka oli pitkä ja onnellinen ennen katkeraakin loppua.
Pahaa sanottavaaa minulla ei ole siitä, koska se kuitenkin teki minusta miehen joka nyt olen.
Exäni ihastui ja lopulta rakastui toiseen mieheen ja kaiken yllätyksen jälkeen huomasin olevani puolen asuntoa köyhempi ja yksin. Kuten sanoin, katkerakin sitä ehti olemaan ja toki surullinen.
Joten mitä seuraavaksi? Olen sitä mieltä että jokainen on oman onnensa seppä. Ja liiaksi ei kannata jäädä suremaan mitään eikä ketään. Ketään et saa itseäsi väkisin rakastamaan, ja rakkauteen kuuluu myös osata luopua toisesta. Joten niin tein.
Mietin omia vaihtoehtojani. Olenhan jo sen melkein 40, ja vaikka olen, ainakin omasta mielestä ihan mukiin menevä, huolehtivainen ja näppärä sekä käsistäni että suustani, ei täällä mitkään ihannemarkkinat itselleni ole. Tuleva kumppanini olisi todennäköisesti jo itsekin eronnut, lapsellinen (ei kuitenkaan LAPSELLINEN) ja omat elämän kolhut saanut sekä omat elämäntavat itselleen kehittänyt suomalainen nainen. Ikä varmaan pyörisi jossain 30-40 nurkilla. Vaikeaa se on aina sovittaa kaksi vanhaa elämää yhteen jo lastenkin takia.
Ihan tähän perään. Minulla ei ole MITÄÄN suomalaisia naisia vastaan. Mutta…
Kun ajattelin haluanko tosiaan sitä, vai haluanko kokonaan uuden elämän, mielessä syttyi kipinä, joka ei pienestä vesisateesta tai puhurista sammuisi.
Ystäväni matkusti Thaimaaseen lomareissulle ja toimiessani hänelle kuskina lentokenttäreissuilla, hänen palatessaan juttelimme matkasta. Hän kehui toki paikkaa, mutta ennen kaikkea naisia, jotka olivat enemmän kuin jokainen suomalainen mies voisi toivoa. Ja tässä kohtaa ollaan jokainen rehellisiä itsellemme. Kuka ei haluaisi kaunista, hellää ja rakastavaa naista. Solakkaa ja eksoottista, sekä sellaista joka jakaa aikaansa juuri sinulle, ja on vielä kasvatettu siihen. Luokkahuoneessa ei minun käsi ainakaan alhaalla pysyisi.
Joten omien aikaisempien ajatusten, sekä ystäväni synnyttämien uusien sellaisten kera, päätin ottaa uuden suunnan elämälleni ja etsiä mahdollisen kumppanin aasian maasta. Tälle asialle hain vielä hyväksyntää lapseltani, joka näytti vihreää valoa, ja vielä ennemmin uutta äitipuolta ulkomailta kuin kotimaasta.
Joten ei muuta kuin haalarit päälle ja hihoja käärimään. Jostain kaapin nurkasta löysin myös pölyisen mietintämyssyn. Ensinnäkin mistä maasta sitä alkaisi etsimään? Miten sitä parhaiten tutustuu? Miten vältän ne monet kuopat tiellä? Ja mitä sitten jos ja kun suhde syntyy?
Ystävältäni sain hyvän deittisivuston, missä olisi toki ne pakolliset selostukset itsensä hyvyydestä, mitä sitä siltä kumppanilta nyt niin kaipaisi, ja kuvakin todistukseksi millainen hehkeä ilmestys sitä toisessa päässä odottaa, ja näin nuukana poikana, ILMAINEN.
Aluksi etsin Japanista, sillä omasta mielestäni japanilaiset naiset ovat yksiä kauniimpia maailmassa. Ei siellä sivuilla ainakaan sitä kuitenkaan huomannut, ja kun alettiin lontoota vääntämään, oli siinä yrittämistä ymmärtää mitä siellä yritettiin sanoa. Lontoosta puheenollen, puhun sujuvasti vähän vaikeampiakin asioita sillä kielellä, joten ei mene sormi suuhun helposti. Tutustumillani naisilla se kuitenkaan ei ollut hallussa.
Joten mielenkiinto lopahti aika alkuvaiheessa japaniin. Haluanko tosiaan kommunikoida käsimerkein rakkauden muutenkin vaikeassa maailmassa? No daaaa; en.
Thaimaahan on kaunis maa, ystävällisillä ihmisillä, mutta omaan makuuni en saanut thaimaalaisistakaan naisista sellaista kipinää jota olisin halunnut. Ja jos oli japanilaisilla naisilla tuo maailman eniten puhuttu kieli, huono englanti outoa, niin oli myös thaimaalaisilla. Ja jälleen kerran, minulla ei ole MITÄÄN japanilaisia tai thaimaalaisiakaan naisia vastaan.
Joten jäljelle jäi Filippiinit. Englantihan on siellä toinen virallinen kieli, jota kaikki puhuvat siellä ja ehdottomasti suurin osa hyvinkin.
Nyt piti sieltä valokuvaviidakosta löytää se nainen jonka vierestä olisi kiva herätä. Kun nippu niitä oli löydetty, sitten tarkastamaan miten hyvin itseään kehutaan ja mitä itse haetaan. Nippu kuihtui melkein puoleen ja lopuille oli sitten hyvä laittaa jotain viestiäkin.
Itselleni sivustolla (jonka voin toki myöhemmin halukkaille paljastaa) vierähti muutama kk ennen kuin ui iso kala koukkuun.
Hänen kanssaan sitä vain juttu kulki ja huomasimme samoja asioita omissa erilaisuuksissamme. Ja kaikkien pienten testikysymysten ja jopa pienien “ansojen” jälkeen huomasin sen minkä jo olin arvannutkin. Olin ihastunut.
Kerron oman näkemykseni miten kannattaa netin ihmeellisessä maailmassa edetä, sillä ne tarinat hyväksikäytetyistä miehistä on toki totta, ja kaikilla leipureilla siellä ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Mutta palataan aiheeseen ihan omassa kirjoituksessa.
Ja jotta tästä ei tulisi liian pitkää ja siten tylsää luettavaa, jatkan tätäkin myöhemmin.
Mutta sellainen fakta vielä, että me olemme jo naimisissa, ja tällä hetkellä odotellaan olekelulupaa. Paperisotaa toki oli, mutta maassa maan tavalla. Siellä asiat ollaan totuttu tekemään niin, ja koska puhutaan kolmannen maan kansasta, tietokonejärjestelmän ovat utopiaa. Toki meille, tai ainakin minulle, jotkut asiat tuntuivat pilkun…. viilamiselta, mutta en antanut sen häiritä. Olin vieraana vieraassa maassa ja kunnioitin heidän tapojaan.
Mutta nyt asiat ovat Herran hallussa, tai ainakin jonkun henkilön siellä Migrissä, jolla on jumallalliset oikeudet päättää minun ja vaimoni onnesta. Tässä kohtaa se sepän vasara on siis Panimokatu 2 A, Helsingissä.
Ja paperiasiat käyn läpi omassa kirjoituksessa, kuten KAIKKI mitä toimitukseen kuului. Ja koska itselläkin juttu on kesken, niin sen lopullisen päätöksenkin kirjoitan.
Sen tähän loppuun haluan sanoa, ettei kertaakaan tuntunut että mihin hiton soppaan sitä on lusikkansa työntänyt. Mutta tieto pitää olla jo maahan mennessä ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Tämä ei ole hätäisen tai kiireisen miehen hommaa. Mutta jokainen lisäpäivä vain vahvistaa teidän suhdettanne. Ja koska filippiiniläiset ovat poikkeuksetta köyhää kansaa, suhteellisen paksua lompakkoakin kaivataan. Ei sitä kuitenkaan himona tarvi lotota, eikä edes sitä lähikulman Nordeaa ryöstää. Järkevä rahan sivuun laittaminen tai sitten ihan sen Nordean pankinjohtajan kanssa puhuminen auttaa. Ja joo, tämä ei ole maksettu Nordean mainos, eikä minulla edes ole tiliä siellä.
Joten ensikertaan…
Olen hieman alle 40 nuorekas ja elämänmyönteinen mies eteläisestä suomesta. En asu minkään kehän sisällä, enkä edes pääkaupunkiseudulla.
Itselläni on lapsi entisestä liitostani, joka oli pitkä ja onnellinen ennen katkeraakin loppua.
Pahaa sanottavaaa minulla ei ole siitä, koska se kuitenkin teki minusta miehen joka nyt olen.
Exäni ihastui ja lopulta rakastui toiseen mieheen ja kaiken yllätyksen jälkeen huomasin olevani puolen asuntoa köyhempi ja yksin. Kuten sanoin, katkerakin sitä ehti olemaan ja toki surullinen.
Joten mitä seuraavaksi? Olen sitä mieltä että jokainen on oman onnensa seppä. Ja liiaksi ei kannata jäädä suremaan mitään eikä ketään. Ketään et saa itseäsi väkisin rakastamaan, ja rakkauteen kuuluu myös osata luopua toisesta. Joten niin tein.
Mietin omia vaihtoehtojani. Olenhan jo sen melkein 40, ja vaikka olen, ainakin omasta mielestä ihan mukiin menevä, huolehtivainen ja näppärä sekä käsistäni että suustani, ei täällä mitkään ihannemarkkinat itselleni ole. Tuleva kumppanini olisi todennäköisesti jo itsekin eronnut, lapsellinen (ei kuitenkaan LAPSELLINEN) ja omat elämän kolhut saanut sekä omat elämäntavat itselleen kehittänyt suomalainen nainen. Ikä varmaan pyörisi jossain 30-40 nurkilla. Vaikeaa se on aina sovittaa kaksi vanhaa elämää yhteen jo lastenkin takia.
Ihan tähän perään. Minulla ei ole MITÄÄN suomalaisia naisia vastaan. Mutta…
Kun ajattelin haluanko tosiaan sitä, vai haluanko kokonaan uuden elämän, mielessä syttyi kipinä, joka ei pienestä vesisateesta tai puhurista sammuisi.
Ystäväni matkusti Thaimaaseen lomareissulle ja toimiessani hänelle kuskina lentokenttäreissuilla, hänen palatessaan juttelimme matkasta. Hän kehui toki paikkaa, mutta ennen kaikkea naisia, jotka olivat enemmän kuin jokainen suomalainen mies voisi toivoa. Ja tässä kohtaa ollaan jokainen rehellisiä itsellemme. Kuka ei haluaisi kaunista, hellää ja rakastavaa naista. Solakkaa ja eksoottista, sekä sellaista joka jakaa aikaansa juuri sinulle, ja on vielä kasvatettu siihen. Luokkahuoneessa ei minun käsi ainakaan alhaalla pysyisi.
Joten omien aikaisempien ajatusten, sekä ystäväni synnyttämien uusien sellaisten kera, päätin ottaa uuden suunnan elämälleni ja etsiä mahdollisen kumppanin aasian maasta. Tälle asialle hain vielä hyväksyntää lapseltani, joka näytti vihreää valoa, ja vielä ennemmin uutta äitipuolta ulkomailta kuin kotimaasta.
Joten ei muuta kuin haalarit päälle ja hihoja käärimään. Jostain kaapin nurkasta löysin myös pölyisen mietintämyssyn. Ensinnäkin mistä maasta sitä alkaisi etsimään? Miten sitä parhaiten tutustuu? Miten vältän ne monet kuopat tiellä? Ja mitä sitten jos ja kun suhde syntyy?
Ystävältäni sain hyvän deittisivuston, missä olisi toki ne pakolliset selostukset itsensä hyvyydestä, mitä sitä siltä kumppanilta nyt niin kaipaisi, ja kuvakin todistukseksi millainen hehkeä ilmestys sitä toisessa päässä odottaa, ja näin nuukana poikana, ILMAINEN.
Aluksi etsin Japanista, sillä omasta mielestäni japanilaiset naiset ovat yksiä kauniimpia maailmassa. Ei siellä sivuilla ainakaan sitä kuitenkaan huomannut, ja kun alettiin lontoota vääntämään, oli siinä yrittämistä ymmärtää mitä siellä yritettiin sanoa. Lontoosta puheenollen, puhun sujuvasti vähän vaikeampiakin asioita sillä kielellä, joten ei mene sormi suuhun helposti. Tutustumillani naisilla se kuitenkaan ei ollut hallussa.
Joten mielenkiinto lopahti aika alkuvaiheessa japaniin. Haluanko tosiaan kommunikoida käsimerkein rakkauden muutenkin vaikeassa maailmassa? No daaaa; en.
Thaimaahan on kaunis maa, ystävällisillä ihmisillä, mutta omaan makuuni en saanut thaimaalaisistakaan naisista sellaista kipinää jota olisin halunnut. Ja jos oli japanilaisilla naisilla tuo maailman eniten puhuttu kieli, huono englanti outoa, niin oli myös thaimaalaisilla. Ja jälleen kerran, minulla ei ole MITÄÄN japanilaisia tai thaimaalaisiakaan naisia vastaan.
Joten jäljelle jäi Filippiinit. Englantihan on siellä toinen virallinen kieli, jota kaikki puhuvat siellä ja ehdottomasti suurin osa hyvinkin.
Nyt piti sieltä valokuvaviidakosta löytää se nainen jonka vierestä olisi kiva herätä. Kun nippu niitä oli löydetty, sitten tarkastamaan miten hyvin itseään kehutaan ja mitä itse haetaan. Nippu kuihtui melkein puoleen ja lopuille oli sitten hyvä laittaa jotain viestiäkin.
Itselleni sivustolla (jonka voin toki myöhemmin halukkaille paljastaa) vierähti muutama kk ennen kuin ui iso kala koukkuun.
Hänen kanssaan sitä vain juttu kulki ja huomasimme samoja asioita omissa erilaisuuksissamme. Ja kaikkien pienten testikysymysten ja jopa pienien “ansojen” jälkeen huomasin sen minkä jo olin arvannutkin. Olin ihastunut.
Kerron oman näkemykseni miten kannattaa netin ihmeellisessä maailmassa edetä, sillä ne tarinat hyväksikäytetyistä miehistä on toki totta, ja kaikilla leipureilla siellä ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Mutta palataan aiheeseen ihan omassa kirjoituksessa.
Ja jotta tästä ei tulisi liian pitkää ja siten tylsää luettavaa, jatkan tätäkin myöhemmin.
Mutta sellainen fakta vielä, että me olemme jo naimisissa, ja tällä hetkellä odotellaan olekelulupaa. Paperisotaa toki oli, mutta maassa maan tavalla. Siellä asiat ollaan totuttu tekemään niin, ja koska puhutaan kolmannen maan kansasta, tietokonejärjestelmän ovat utopiaa. Toki meille, tai ainakin minulle, jotkut asiat tuntuivat pilkun…. viilamiselta, mutta en antanut sen häiritä. Olin vieraana vieraassa maassa ja kunnioitin heidän tapojaan.
Mutta nyt asiat ovat Herran hallussa, tai ainakin jonkun henkilön siellä Migrissä, jolla on jumallalliset oikeudet päättää minun ja vaimoni onnesta. Tässä kohtaa se sepän vasara on siis Panimokatu 2 A, Helsingissä.
Ja paperiasiat käyn läpi omassa kirjoituksessa, kuten KAIKKI mitä toimitukseen kuului. Ja koska itselläkin juttu on kesken, niin sen lopullisen päätöksenkin kirjoitan.
Sen tähän loppuun haluan sanoa, ettei kertaakaan tuntunut että mihin hiton soppaan sitä on lusikkansa työntänyt. Mutta tieto pitää olla jo maahan mennessä ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Tämä ei ole hätäisen tai kiireisen miehen hommaa. Mutta jokainen lisäpäivä vain vahvistaa teidän suhdettanne. Ja koska filippiiniläiset ovat poikkeuksetta köyhää kansaa, suhteellisen paksua lompakkoakin kaivataan. Ei sitä kuitenkaan himona tarvi lotota, eikä edes sitä lähikulman Nordeaa ryöstää. Järkevä rahan sivuun laittaminen tai sitten ihan sen Nordean pankinjohtajan kanssa puhuminen auttaa. Ja joo, tämä ei ole maksettu Nordean mainos, eikä minulla edes ole tiliä siellä.
Joten ensikertaan…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)